
Eilen tosiaan sitten matkasimme aamusella Kaarinaan noutamaan "toukkaa" kotiin. Perillä meitä odotti neljä pentua, pari oli lähtenyt jo edellisenä päivänä uuteen kotiinsa. Joimme kahvit, allekirjoitimme paperit ja maksoimme toukan. Mukaan saimme koiran lisäksi lelun, hyvän ohjekirjan sekä ruokasäkit. Kasvattaja oli tottakai surullinen pentujen lähdöstä, mutta tietää, että näkee toukkaa usein milloin missäkin SRY:n treeneissä ja muutenkin pidämme tottakai yhteyttä vierailujen merkeissä.

Luca joksi hänet olimme nimenneet käyttäytyi kotimatkan todella hyvin emännän sylissä. Ei potenut minkäänlaista matkapahoinvointiakaan mikä oli tosi hyvä juttu. Kotona veimme hänet tuohon viereiselle urheilukentälle ja toinen meistä haki perheen muut koirat tutustumaan uuteen veikkaan. Aluksi Lucaa hieman jännitti uudet kaverit, mutta tottui aika pian heihin. Ja kuten arvelimmekin niin Max oli erittäin onnellinen uudesta tulokkaasta, Nasua ei niin kaveri kiinnostanut. Nasulle pitää antaa aikaa tottua tähän pureskelevaan pikkukaveriin, mutta siihen asti hän on päättänyt vaan mennä karkuun ;).

Loppupäivä ja ilta meni hienosti. Luca tutustui asuntoon, leluihin, sänkyynsä jne. Söi, nukkui ja leikki välillä yksinään, välillä Maxin kanssa. Kävi jopa muutaman kerran jo ulkona pissalla ja kakalla. Hieno poju. Hän otti muutenkin asiat aika rauhallisesti, ei pahemmin hermoillut mitään. Yön toinen meistä nukkui hänen kanssaan alakerrassa ja sekin meni hienosti. Poju välillä heräili ja leikki hetken aikaa nukahtaen sitten uudestaan. Pojat nukkuivat yläkerrassa. Jatkossa saavat kaikki nukkua sitten yläkerrassa lähellä toisiaan.

Eli kaikki on mennyt todella hyvin. Nautimme uudesta perheenjäsenestä ja on ihana jälleen seurata pentukoiran touhuja + haistella sitä ihanaa pennun tuoksua ;). Ja Lucakin näyttää viihtyvän...

Eli kaikki on mennyt todella hyvin. Nautimme uudesta perheenjäsenestä ja on ihana jälleen seurata pentukoiran touhuja + haistella sitä ihanaa pennun tuoksua ;). Ja Lucakin näyttää viihtyvän...

Voi himpula!! Onnea onnea onnea:) Tiedän kyllä, ettei sitä tarvitse erikseen toivotella, kun on pentu talossa, mutta...
VastaaPoistaTuo Luca on kyllä sellainen Casagrande-versio? Siis toimii patterilla?