Maanantaina oltiin Lucan kanssa tokoilemassa Haunisten kentällä. Siellä alkoi uudet kurssit ja Luca pääsi jo kakkosluokalle (pentu 2) ;). Saimme ohjaajaksemme Lucan ihastuksen Sailan ja samaan ryhmään tuli Morris ja Dinokin (sekä pari muuta rotikkaa). Ekana opiskeltiin ihan papereista nurmikolla istuskellen ja sitten koirat otettiin tositoimiin yksi kerrallaan. Vähän mm. seuraamista, paikallaoloa ja eteenmenoa. Luca oli vähän levoton ja sekosi aina päästään kun Saila tuli lähelle. Hää kun niin tykkää Sailasta. Morris ja Dino suoriutuivat taidokkaasti treeneistään.
Eilen tiistaina oltiin sitten Lucan kanssa hakutreeneissä tällä kertaa Raision mettissä. Mukana oli rotikoista Lea, Henkka, Morris, Luca sekä yksi sakemanni Kira. Tällä kertaa tajusin jo vähän enemmän keskilinjoista ja tallatuista aluiesta, ja en eksynytkään niin paljoa ;). Metsäkään ei ollut niin haastava kuin viimeksi (vähemmän ryteikköä). Paljon löytyi siinä sivussa puolukkaa, mustikkaa ja kanttarelleja.
Luca aloitti treenit ja mentiin samalla kaavalla kuin viimeksikin. Neljä maalimiestä meni ihan näköetäisyydelle nakkien kanssa kyykkyyn ja Luca käskystä ampaisi vuorotellen heidät "löytämään". Luca nautti selvästi olostaan ja ei halunnut tälläkään kertaa lopettaa treenaamista. Morris veti saman setin Lucan jälkeen ja oli ihan yhtä innokas ja rohkea. Kyllä näistä koirista vielä hakijoita tulee.
Henkalle, Lealle ja Kiralle tehtiin sitten haastavammat haut mihin pääsimme maalimiehiksi. Itse olin tällä kertaa haamu. Eli koira näki minut kun huidoin ja sitten juoksin (hihiiiii JUOKSIN JUOKSIN) piilooni kahden kallion väliin. Kaikki koirat löysivät minut hyvin ja muutenkin suoriutuivat hommistaan hienosti. Opimme taas paljon uutta säännöistä ja treenauksista. Inkkari oli kanssa kiva, ja koirat näyttivät tykkäävän tästä osuudesta eniten. Eli koira lähetetään maalimiehen luo joka pinkaiseekin juoksuun ja huutaa inkkarihuutoa siinä samassa. Tämä oli koirien mielestä tosi nasta osuus :)
Sade onneksi kiersi meidät treenien ajan jotenkin, mutta kotimatkalla jouduimme kaameaan vesisateeseen. Kotona odotti kaksi murjottavaa pikkukaveria ja vielä kun raahasin heidät iltapisulle märkään ulkomaastoon niin murjotus senkuin lisääntyi.
Tänään olisi Lucan jälkitreenit, mutta joudumme jättämään nämä väliin. Ei voi olla kolmea iltaa peräkkäin poissa yhden koiran kanssa kun muut eivät pääse näinä iltoina tekemään mitään. Näin monen koiran kanssa on pakko vähän jakaa aikaa kaikille tasapuolisesti. Tottakai Luca vie nyt huomiota eniten kun pentukoira on ja täytyy perustottelevaisuus saada kuntoon, mutta muut illat pitää kyllä jakaa tasapuolisesti Nasun ja Maxin kanssa. Ajattelin kyllä vähän että jos seuraavalla kerralla ottaisi Maxin mukaan hakuun, uskon että pärjäisi hyvin. Nasun kanssa meillä on tarkoitus nyt jatkaa aktiivisesti sitä agilitya mistä hän niin tykkää. Aikaa pitäisi vaan olla enemmän...ja perheessä ajokortteja vink vink ja autoja vink vink vink :)
Kiva että Luca viihtyy hakumetsässä. On varmaan ihana näky :)
VastaaPoistaOlisko kuvia näytille?
VastaaPoistaMääki haluisin nähdä kuvia, varsinki siitä inkkarista. Se kuulostaa jotenkin niin hauskalta. Uskon että olisin siinä roolissa ihan toimiva ;)
VastaaPoistaOttakaas kamera seuraavalla kerralla mukaan!
Kiva blogi teillä! Ja paljon ihania kuvia!
VastaaPoistaHalit suloiselle Lucalle ja muille karvakorville!
-Saila-