maanantai 21. huhtikuuta 2008

Niitä näitä


Maxi tykkää pallojen lisäksi kaikista pirun kovaäänisistä vinkuleluista. En tiedä pitääkö se niistä siksi, että näkee meidän muitten kasvoilla kärsivän ilmeen, vai onko hänestä kiva rääkätä omia korviaan. Uusin lelu on tämä Nasun agilitykilpailusta voitettu pikkuinen kana, jossa on karmean kova ääni. Vinkuttaa sitä vaikka tunnin yhteen menoon jos vain sallitaan. Ollaankin komennettu hänet toiseen huoneeseen kanaa vinkuttamaan, ja yleensä ei niin viihdy yksinään, mutta tämän lelun kanssa kyllä näyttää viihtyvän.

Max on myös hyvin ovela "kana-jemmari". Meillä on sääntö, että lelut pysyvät yläkerrassa, alakertaan niitä eikä luita tuoda. Max tulee aina viimeiselle rappuselle mihin jättää lelun odottomaan (meillä on umpinainen kaide, joten lelu on meiltä ns. piilossa). Sitten kaveri tulee vähän tutkailemaan "fiiliksiä" alakerrassa. Jos hänelle naureskellaan niin kipaisee hakemaan lelun äkkiä rappuselta; josta tietysti seuraa käsky yläkertaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä eihän? Jos alakerrassa ei taas häntä erikoisemmin huomioida, niin jättää lelun sinne odottamaan ylösmenoaan. Ovela pikkuveikka =)

Jotenkin tuntuu, että hänen kanssaan tulee toimeen paremmin nykyään kuin ennen. On saanut kontaktia paremmin ja muutenkin tuntuu, että Max olisi hieman aikuistunut. Tottelee tosi hyvin ja on rauhoittunut huomattavasti. Onhan hänellä ne omat juttunsa mitkä tuottavat vaikeuksia, mutta yleisesti ottaen on hyvin kiltti ja tottelevainen. Hyvä Max =)

Viikonloppu meni ihan rauhallisesti aurinkoa palvoen. Pojat viihtyivät vaihtelevasti takapihalla; vaatii taas vähän totuttelemista pitkän talven jälkeen. Korkattiin grillikausi virallisesti käyntiin ja siivoiltiin vähän ylimääräisiä roinia pois varastosta. Kiva kun aurinko pitkästä aikaan paistoi koko viikonlopun. Ulkona oli kiva leikkiä ja lötkötellä karvatyynyllä naapureitten koiria kuunnellen. Ihanaa kesä tulee ihan ihan pian =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti