Aurinkoinen Vappu, JEE! Kotosalla vietetään vappua ihan koirien kanssa puuhaillen ja rentoutuen, Akukin pääsee maastolenkille.
Muuten arjessa ei sen kummempia oo tapahtunut, lenkkeilyä, talleilua, agilityä ja löhöilyä ja tietty maanantain Räyhähenkien kurssi.... =) Eli siis aloitetaan Maxin kanssa ohituskurssi (ohitusongelmaisille ja remmiräyhääjille) Koirakeskuksessa ensi maanantaina, eka kerta oli teoriaa ilman koiria toissapäivänä. Paljon mielenkiintoista ja fiksua asiaa ja päädyttiin siihen lopputulokseen, että Max lukeutuu ilman muuta yltiösosiaalisiin remmissä tallustelijoihin. Yllätys yllätys...
Sehän ei siis mitenkään pahasti "räyhää" vastaantulijoille mutta käy ylikierroksilla, varsinkin kun muita koiria on näkyvissä. Koirien ohituskin on kuitenkin jo parantunut paljon mutta ongelmaa ei kuitenkaan saa kokonaan yksinään hoidettua, koska toistoja tulee niin vähän. Ajateltiin, että jos tuolla kurssilla sais jotain tolkkua sinne Maxin pieneen ADHD-päähän. Jospa se viimein ymmärtäis että maailma on pullollaan koiria eikä niistä tarvi sen enempiä stressata. Joopa joo, ainahan sitä saa toivoa!
Eilen muuten se pikku pirulainen pääsi vahingossa tervehtimään samassa pihassa asuvaa kultaista noutajaa, kun oltiin ulkona leikkimässä. Koirat (siis Nasu ja Max) oli vapaana viereisessä metsässä/parkkipaikalla, kuljeskeltiin ja heiteltiin palloa ja kesken kilpajuoksulenkin Max huomasi, että naapurin pihalla (verkkoaidan takana) oli kultsu paistattelemassa päivää ja sitä oli tietty pakko mennä moikkaamaan. Kävi haistelemassa aidan vieressä mut tuli luokse kun huudettiin, eikä kultsukaan tapaamisesta sen enempää välittänyt, jäi makailemaan aidan viereen ja katselemaan kahden pöhkön karvatoukan touhuja. Max ei toista kertaa sinne enää harhautunut eikä se edes välittänyt toisella puolella parkkipaikkaa olevasta naisesta, joka takapihallaan puuhasteli jotain. Kivaa oli auringonpaisteessa ja koiratkin käyttäytyivät hienosti!
Hauskaa Vappua vielä kerran kaikille tutuille ja tuntemattomille, nautitaan auringonpaisteesta ja lämmöstä!!! =)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti