sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

MeJä treeniä

Eipä olla ennen tehty niin hassuja ostoksia, kun perjantaina tuli tehtyä; pyykkipoikia, pyykkinaru, verta ja muovinauhoja =). Kotona sitten askarreltiin pyykkipoikiin näitä merkkausnauhoja.

Tänään mentiin sitten aamusella tekemään jälkeä. Löydettiin tuosta aika läheltä meitä hyvä metikkö, joka oli myös aika haasteellinenkin (paljon kaadettua puuta ja risukkoa). Hikeä pukkas kun rämmittiin siellä risukoiden keskellä verisieni perässä. Tehtiin neliön muotoinen, mutta hieman mutkitteleva, ja ylimääräisen makauksen sisältävä jälki. Sitten vaan kotiin odottelemaan jäljen vanhenemista.

Reilun neljän tunnin päästä koira mukaan ja jäljelle. Alkumakaus löytyi heti, ja siitä sitten jatkettiin jäljestystä. Max toimi loistavasti. Huomasimme kyllä hieman enemmän hakemista, joka varmasti johtui siitä, että jälki oli vanhempi kuin ensimmäisellä kerralla. Hän käytti myös enemmän ilmahaistelua. Teki muutaman ylimääräisen kierroksen, mutta palasi aina jäljelle loistavasti. Ja kaikki makaukset hän merkkasi aivan loistavasti. Laitoimme makauksille myös hieman makupaloja siinä samassa, että merkkaus tulisi jatkossakin onnistumaan näin hyvin.
Vauhdilla mentiin ja tosiaan hienosti meni. Lopussa kaatona nakkeja, jotka ei Maxin mielestä olleet ihan huippujuttu. Täytyy kehittää ensikerraksi jotain parempaan palkkiota =).

Viikolla treenataankin MeJä-ryhmän kanssa, mutta juhannuksena voisi tehdä taas oman jäljen. Kiva harrastus ja Max näyttää tykkäävän kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti